vikoja juttuja vol. 2
Taas on viimeisiä juttuja. Johan on kummallista. Esimerkiksi juoksentelin vikaa kertaa Suomessa ja vikaa kertaa suomalaisessa metsässä. Kohta on vika yö tässä maassa jne. Suomalainen metsä on kiva ja niin tuttu. On kuitenkin kahta hauskempaa taas ihmetellä "vääränlaisia" puita ja kummallisia eläimiä. En malta odottaa kohtaamisia isojalka lintujen kanssa saatikka massiivisia lontoo-oravia! Taisi olla myös vikat puihin kiipeilyt täällä. Totesimme Kiiran kanssa, että se touhu on varsin järkevää liikuntaa. Näimme myös helikopterin Tampereen keskustassa...
Eilen istuimme iltaa keittiössä. Telle toi pullon viiniä ja koska Kiira pelleilee tipatonta lokakuuta, jouduimme puolittamaan sisällön. Morjestamaan tullut Maijakin vetosi autolla liikkumiseensa. Telle houkutteli sisarukset vielä hetkeksi baariin. Poistuimme nopeasti takavasemmalle ja vetäydyimme kotiin piirtelemään.
Vikan illan plääni on kannustaa Ilonaa kun stara esiintyy yliopistopippaloissa. Sara tule Tampereelle rauhoittelemaan mua huomenna ja illalla lennetäänkin Hannun kanssa kohti yhteistä tulevaisuuttamme! Jeeeeeeeeeeeee
0 Comments:
Post a Comment
<< Home