marsusijaishoitaja

Monday, October 30, 2006

Death by Chocolate

Perjantaina talossamme ratkottiin murhamysteeriä Agatha Christien hengessä. Kuvitellaan 1900-luvun alku Pariisissa. Kansainvälinen seurue tapaa illallisella. Suuri suklaatehtailija Billy Bonga on juuri murhattu(Billyn verinen pää made by Hanna ja minä, oli tietysti läsnä myös). Joku illallisvieraista on syyllinen ja kaikki epäilevät toisiaan. Kaikilla tuntuu olevan alibi. Minä alias Dr Doris Johnson olin työskennellyt Billyn alaisuudessa sillä tiesin muinaisten azteekkien suklaan valmistuksen saloista. Meillä oli kuitenkin ollut suurta kärhämäää ja suhdesotkua. Salarakkaita, yllättäviä lapsia ja pahimpia kilpailijoita uhriparalla tuntui olevankin riittämiin. Mysteerin kuviot aukenivat tai paremminkin monimutkaistuivat kolmen ruokalajin menuun edetessä ja viinipullojen tuhoutuessa. Mozzarella-avacado salaatti aluksi ja maailman jöijöisin suklaakakku lopuksi olivat Hannun loihtimia. Minä vastasin pääruuasta eli rosmariinijuureksista sekä paistetusta Halloumista korianterikastikkeella. Kokit saivat ansaittuja kehuja.
Niin ja kuka lopulta oli murhaaja? Minua ja Paulin alter egoa Chocolat Bertrandia epäiltiin yhteisestä salaliitosta. Kaikkien yllätykseksi kuitenkin amerikkalainen nyrkkeilijä Mike Byson eli Perry oli syyllinen veritekoon.
Loput perheestämme uuvahtivat jännittävän illan jälkimainingeissa kun taas kuuluisa englantilainen kaunotar Dame Barbara (Hannu) innosti allekirjoittaneen extempore baanalle. Ja taaskin extempore oli vannomatta parasta! Lähes ilmainen ja yllättävä yö. Emme päässeet sisälle Russian Baariin. Syy=liian homoja!!!!! Törmäsimme uusiin suomalaisiin tuttavuuksiin, jotka olivat ilmeisen varakkaita sillä juhlimme ilmaiseksi aamuun monikerroksisella aamuklubilla. Ihan helpottavaa, että työni alkavat tällä viikolla ja voin rauhoittua...
Eilen eli sunnuntaina vierailimme hektisellä Spitalfield Marketilla Schoredictchin kaupunginosassa. Hieman Camdenin markkinahenkeä, mutta punkkarit ja hipit oli korvattu taiteellisilla trendi-ihmisillä. Kaiken keskellä on mm. 24h klubi ja tunnelma onkin hämmentävä sekoitus afterpartyä, vielä sekaisin olevaa porukkaa ja yber tyylikkäitä muotihelmien metsästäjiä. Tavaranpaljous on huima eikä mihinkään voi oikein keskittyä. Silmät lautasina vain vaeltaa kojulta toiselle ja kaupasta toiseen. Hienostelevan pelleilyn makua on mm. lukuisissa Vintage-liikkeissä, missä kirppismekosta voi joutua pulittamaan 45£. Mielestäni on huomattavasti tyylikkäämpää tehdä parin euron löytöjä Emmaukselta. Posh-meininkiä oli myös designer outletissä. Päästäkseen ostamaan Vivienne Westwoodia tai Anna Suita halpishintaan olisi pitänyt ensin ansaita jäsenyys liikkeeseen! Niin ja alehintahan tarkoittaa hieman alle satasta pienestä topista...

4 Comments:

At 5:11 PM, Anonymous Anonymous said...

Minä täällä taas, ensimmäisenä kommentoijana...

Salapoliisi-juhlanne kuulostavat über-hauskoilta! Ihana idea. Joku oli kai käsikirjoittanut kaikkien roolit ja murhaajan? Juhlimiselämänne kuulostaa tosiaan kadehdittavalta.

Tuo Russian baarin toiminta oli kyllä laitonta!!! Ketään ei saa käännyttä yökerhon ovelta seksuaalisen suuntautumisen, rodun tms. asian takia, joka ei ole omasta valinnasta kiinni. Baarilla on toki oikeus valita asiakkaansa esim. vaatetuksen perusteella (ei lenkkareita), mutta tuo syy oli kyllä huippu. Vaikka venäläiset ovat toki tunnetusti hyvin ahdasmielisiä homoutta kohtaan, vaikka heillä onkin Tatu-tytöt (kuulemma ennen kaikkea Venäjällä supersuositut feikkilesbot).

Täällä vain sataa ja tuulee ja myrskyää. Kun aamulla herää, niin pimeydestä voisi luulla, että on jo ilta. Oot onnellinen, koska siellä on varmasti leudompi sää.

 
At 11:27 PM, Blogger ipiini said...

joo russian baarissa on pidetty studio neon "friikki" klubia ja hannun kaveri chantal on ollu siel duunis. chantal erosi välikohtauksemme takia ja klubi siirrettiin pois sieltä...saatiin siis paljon aikaiseksi!

 
At 11:39 PM, Blogger Satu said...

Hyvä Ipe, aiheutat kuohuntaa Londonissa! Pidä toi.

 
At 5:11 PM, Blogger Elli said...

NO ON!!!! oltiin tunteja nuuksios just kaverein kaa. ihan mahtava aurinko ja lumi. ja kuuma kaakao. talvi on paras.

 

Post a Comment

<< Home