marsusijaishoitaja

Tuesday, August 29, 2006

nyt voin leikkiä hienoa ihmistä vaikka junassa

Lälläskähmää! Musta ei pääsekään noin helpolla eroon. Nyt ei pääse ollenkaan. Elettyäni usean viikon nettipimennossa, sain aivovamman ja ostin kannettavan. Kaikki rahnat meni. Maksoin kahdenkympin seteleillä. Voi myyjä parkaa. Mulle tuli varsin mummo-olo.
Nettipimentoni alkoi leiristä ja konkretisoitui Kiiran Tampereelle muuttoon. Parissa viikossa olen itsekin ehtinyt tuohon uuteen lempikaupunkiini jo kahteen otteeseen. Tampere on mieletön! Ja Kiiran puutaloromantiikka pakahduttaa ihanuudellaan. Tampereella olen kokenut Ruotsi, Lontoo ja Espanjan rantaloma-tunnelmia. Tietysti myös Tampere-tunnelmia. Näsi- ja Pyhäjärvet on testattu. Eli molemmissa olen uinut. Näsijärven kansankylpylän ranta on ylitse muiden. Siellä on hyppylauta, mistä uskalsin hypätä. Paljon hienompi tunnelma pudotessa synkkään järveen kuin ennalta arvattavaan uima-altaaseen. Tampereen järvet ovat myös tarpeeksi suuria. Ne korvaavat merielementin kiitettävästi.

3 Comments:

At 2:55 PM, Blogger Elli said...

aah, ai ne oli tameperepaikkoja missä oot uinu! no aina paranee. tampere vaan on niin ROK. mäki muuttasin sinne jos mulla ois joku syy..

 
At 2:56 PM, Blogger Elli said...

saaks mä linkittää sut mun blogii?

 
At 10:02 PM, Blogger Satu said...

Ipe is bäk! Hyvähyvähyvä! Mä ehdin jo huolestua jahka pikkuipejen sikiäminen ja sätkiminen ois uhattuna... Hyvä ettei ja hyvä Tammerfors.

 

Post a Comment

<< Home