marsusijaishoitaja

Wednesday, August 30, 2006

academic panic

Olen paniikissa. Elämässäni on tapahtunut liikaa tilannemuutoksia kahden päivän sisään. Tämä läppärin hankita oli ensimmäinen ja aiheutti ketjureaktion. Olen kyllä jo pidemmän aikaa tiedoistanut, että minun täytyy suorittaa hirveän virallinen IELTS-kielikoe. Oma kone mahdollisti paneutumisen asiaan ja hupsan vaan olin ilmoittanut ensi lauantain kokeeseen. Se maksaa paljon, eikä sitä voi ihan heti uusia. Uusinnastakin pitää maksaa sitten täysi hinta. Olin aluksi luottavainen lontoonmurretaitoihini, mutta tsekattuani esimerkkitehtäviä, uskoni mureni. Ilmoittauduin sitten johonkin akateemiseen koeversioon. En jaksa uskoa selviäväni edes suomeksi kansantaloutta käsittelevästä esseen kirjoittamisesta! Eilen hiplasin jo Financial Timesia ja toivoin akateemisten brittiajatusten soljuvan aivoihini, edes lauantaihin asti.
Ennen tätä onnetonta tapahtumaketjua nautin Tin Tin Tangon aamiaista Saran kanssa. Koin seesteisyyttä. Olin ikäänkuin saavuttanut business ystäväni maailmaa jollain tapaa. Jo tietoisuus kannettavastani lähensi minua ja Saraa sekä hänen kannettavaansa. Onnettoman tapahtumakejun lähdettyä jo käyntiin ja paniikkitilani hipoessa kattoa "jouduin" vastaanottamaan vieraita. Mikko, jonka suhteilla sain alea koneestani ja joka ystävällisesti asenteli tätä, tuli käymään. Hänellä oli aito shampanja-pullo mukanaan. Olimme jo aikoja sitten vannoneet juovamme sen. Tiistai-ilta oli kerrassaan sopivan epäsopiva ja epäjuhlallinen tilanne korkkaamiselle. Hykerrytti siemailla kuplivaa kattoterdellä ja tiirailla naapureiden arki-iltaa. Kollektiivisesti he seurasivat Big Brotheria omissa olohuoneissaan, eivätkä olleet tietoisia meidän epäsovinnaisesta illanvietostamme!

2 Comments:

At 9:48 PM, Blogger Elli said...

hui miten pelottavaa! emmäkää osais tollasta koetta tehä. nii enkä haluis niitä flanellipaitoja, MUTTA mulla ne oliki itseasias vasta vuonna 95, just katoin mummulla, et oikeestaan mulla on ysikolme vuonna ollu iha trendikkäät vaatteet: turkoosit tennarit ja verkkarinlahkeet sullottuna sukkiin..

 
At 9:48 PM, Blogger Elli said...

siis valokuvasta mummul katoin..

 

Post a Comment

<< Home