marsusijaishoitaja

Sunday, November 26, 2006

sataa, sataa, sataa

Ripsi hiukan vettä lähtiessäni eilen lenkille. Ei se mitään. Sateessa on hauskinta juosta. Loppu kolmanneksella, juuri aloittaessani jyrkkää kipuamista ylös Alexandra Palacelle, räjähti ja vettä tuli kuin painepesurista! Yllätyksekseni yhdistelmä fyysistä mittelöä ja luonnon voimien taistoa oli juuri mitä kaipasin. Huusin sateeseen ja juoksin lujempaa ja lujempaa. Mahtavan kokonais valtainen tunne, adrealiinia erittyi ennätys määrät ja sain käsittämättömiä kiksejä.
Illalla piipahdimme Leen ja Marion kanssa heidän ystävänsä Tatyanan synttäreillä. Alan olla jo ammattimainen kuokkavieras synttäribileissä. Olin sonnustautunut viime viikon uusiin hankintoihini eli hyvin pilleihin mustiin farkkuihin sekä valkoiseen tekoturkis pusakkaan. Onneksi olin suht tummissa sillä koolla oli kunnon otos gootteja. Jäin Leelle yöksi ja aamu yöstä ukkosti taas eikä sade ottanut loppuakseen päivän edetessä. Ajatus kotimatkasta tekoturkiksessa ja korkokengissä ei houkuttanut. Lainasin Leen kenkiä ja Marion pusakkaa sekä jonkun sateenvarjoa. Pillifarkuissa ja isoissa kengissä olin varsinainen Charlie Chaplin.
Iltapäivällä uhmasimme Liisan kanssa sadetta menemällä mäen alle Farmers Markettiin. Liisa villiintyi täysin ja osti kaikkea kanttarelleista pastellisävyisiin muffinsseihin. Maistiaiset olivat parasta antia. Koju joka myi eräänlaista ruisleipää myi myös piimäkakun makuista leivonnaista. Oli syötävää klassisista piirakoista karibialaisiin herkkuihin, mutta myös mm. käsirasvoja. Rasvatädeille ei osattu sanoa ei ja molemmat invesoimme halvimpaan tuotteeseen eli huulirasvaan. Juustosedältä ostettiin tarkan maistelun päätteeksi chili- sekä ruohosipulivuohenjuustoa. Marokkopömpelistä nappasin purkillisen munakoisomössöä mikä osoittautui niin hyväksi, että pistelin sen poskeeni ennätys ajassa.
Loppu päivän olemme pitäneet sadetta sisällä. Hiki hatussa yritän vääntää maalauksia ja piirustuksia. Telkkarissa on juuri häiritsevän mielenkiintoisia mieslintuja jotka huvittavat kosintamenoillaan...

4 Comments:

At 5:52 PM, Blogger Elli said...

hei, kato mun linkeist elinan englanti, kuvailettekohan samaa kuuroa?.. samat asiat voi kokea niin monella tavalla. ja kylla, sateessa on jumalaista juosta, tosin ei valttamatta mullinkylaan asti..

 
At 7:36 PM, Anonymous Anonymous said...

Pillifarkut ovatkin nyt kuuminta hottia. Sulle laihakoivelle ne varmaan sopivatkin kuin valettu! Lohdullista, että sielläkin päin maailmaa sataa vettä. Mä olen pihalla kaikkien näiden sun uusien kavereiden kanssa. Kuka esim. Liisa on, ja hän taitaa myös olla from Finland?

 
At 11:38 AM, Blogger ipiini said...

Liisa asuu täällä myös ja on Suomesta

 
At 9:31 PM, Anonymous Anonymous said...

Hee! Täältä on linkki mun sivuilleni! :-D

 

Post a Comment

<< Home