itseruskea
Nykyinen perusasentoni tietokoneen edessä on hankala ja alaston. Itseruskeudun. Elisalta saamani ihmevoide on ahkerassa käytössä ja uskon näyttäväni terveemmältä tekoruskeana. Totuus lienee, että näytän maksaläiskäiseltä.
Kiira oli sitten täällä oletettua pidempään. Ne jotka eivät ole vielä kuulleet maailman historian uniikeimmasta lennolta myöhästymisestä...noh...udelkaa Kalliomäki juniorilta. Minä olin, enkä edes salaisesti, innoissani extra ajasta yhdessä. Raahasin Kiiran British Museumiin suorittamaan väliin jäänyttä koulupäivääni. Piirtäminen tosin jäi kun innokkaasta museosedästä tuli meidän fani. Perjantaina, minkä piti olla viimeinen päivämme, koimme lopultakin Tate Modernin liukumäet. Varsinkin vitostason liuku oli MIELETÖN kokemus. Uusi lempitaiteilijani on ehdottomasti Carsten Höller!
Laittomasti kiipeilimme alas Thamesin siltojen alle, mistä kuvamateriaali.
2 Comments:
Vituttaa, että ehdin omalle lennolleni, eikä ehditty bisselle. Urpo Shell.
Mitämitä, Kiira myöhästyi LENTOKONEESTA?! Toivottavasti ei tullut rahallisesti kalliiksi. Onni onnettomuudessa tosiaan se, että nyt saitte lisäaikaa yhdessä.
Hienoa, että Natusan ilmaislahjani ei ole mennyt hukkaan. :-D Sitä on tosiaan vähän terveemmän näköinen päivettyneenä. Ihmettelen tosin, miten sulla voi olla se vartalovoidepurkki vieläkin käytössä, koska mä olen tässä ajassa jo ajat sitten lätrännyt sen sekä Nivean samantyyppisen! Mulla on tosin vielä alkutekijöissä se Natusan itseruskettava kasvoivoide (ja ehkä säkin tarkoitat sitä kasvovoidepurkkia). Purkissa muuten lukee, että kädet pitää aina pestä sen jälkeen kun on levittänyt voidetta kasvoille tai vartalolle. Mäkään en heti tajunnut tehdä sitä ja siksi sain käsiini maksaläiskän näköisiä täpliä, yh. Onneksi ne kuluvat pois päivässä tai kahdessa.
Post a Comment
<< Home