joulun uusinnasta pään uusintaan
Kävin koulussa, sitten Suomessa ja sitten taas koulussa sekä sain uuden pään. Paljon on sattunut ja tapahtunut. Koulu on hubaa ja olen onnistunut vahingossa olemaan kovin taiteellinen ja syvällinen. Kuulemma kirjalliset havaintoni olivat silkkaa runoutta. Johtunee yksinkertaisesti siitä ettei englanti ole äidinkieleni ja saatan kirjoittaa hassusti. Teholoma kotimaassa kannatti. Kunniakseni Tampereelle satoi valkea lumipeitekin. Sunnuntaina vietimmekin mahtavan perhejoulun. Ohessa talvista tehdaskaupunkitunnelmaa.
Helsingissä majoituin Saran upouuteen Kallion kotiin. Majoituspalveluun sisältyi mm. riittävästi laadukasta viiniä, mahtavat "tee se itse"- aamiaiset ja sekä viihdyttävää seuraa. Sara-aktiviteetteja olivat toki myös pilates ja blinien paisto. Blineilyyn eläydyimme aito venäläisillä meikeillä ja kattauksilla.
Tiukalla aikataululla tapasin ystäviä; kilistelin juomia Kaisulla ja Juhalla, söin pitsaa yöllä Susin kanssa ja vaahtosin kova äänisesti Ellin seurassa Porthaniassa. Iskälle pidettiin yllätys maljapuheita kuudenkympin johdosta. Annastiinan houkuttelin taidemuseoon. Viimeisinä Helsinkihetkinä nakuilimme Yrjönkadun luksusparvella Saran kanssa.
Suomeiluni oli liian nopeasti ohi. Haikeaa. Lauantaina saimme piristävän päähänpiston ja Hannu teki päästäni räikeän.
3 Comments:
uuuuh!! toi on tosi villi toi sun uus pää :D mahtavaa! Niin siis kirppu taas anonyymeilee..
Haikeaa tosiaan, että olet taas siellä kaukana. :´-C Onneksi Suomen visiittisi onnistui kuitenkin hyvin.
Miten mä onnistun näyttämään tuossa kuvassa noin kännikalalta?! Oh my.
Uusi tukkasi on sähäkkä ja rohkea! Tiesitkö muuten, että ainakaan Intiassa eikä Afrikassa lainkaan tunneta käsitettä "räikeä"? Siellä ihmiset pitävät kirkkaista väreistä, erityisesti pukeutumisessa, eikä kirkkaita värejä koeta mitenkään liiallisina, niin kuin taas hillittyihin sävyihin tottuneet eurooppalaiset saattavat kokea.
Olit Suomessa kaymassa, wau! Suomen rauhoittava lumi tuntuisi allekirjoittaneestakin luksukselta nyt. Alan ymmartaa miksi brittituristit ovat niin innoissaan niinkin holmosta jutusta kuin lumesta. Siina on vain sita jotain. Terkkuja pohjoisesta, taalla on pakkasta!
Post a Comment
<< Home