marsusijaishoitaja

Wednesday, December 27, 2006

joulu

Nyt se on koettu, brittijoulu pienessä rantakaupungissa Hastingsissä. Jotkut lähiötalot olivat otaneet huolestuttavaa mallia ameriikan jouluvaloista. Olin innoissani uuden digikamerani kanssa. Niin voitteko uskoa mulla on KAMERA! Koin joulupäivän aamuna shokkiyllätyksen avatessani Leen pakettia. Kyllä olen viettänyt joulun päivän jäljessä. Aattona vain istuimme sohvalla ja siemailimme lukuisia joulujuomia(rommia, siideriä, viiniä...) Mutta siis mokoma otti ja antoi mulle kameran. Paras joululelu ikinä! Alla ja yllä otteita naapurustosta...
Kaikki oli siis väärään aikaan tapahtuvaa ja väärinpäin tapahtuvaa. Aamulla lahjoja ja myöhemmin jouluruokaa. Ruoka oli Gary the hanhi. Gary oli valkattu lähitilalta, täytetty karpaloleipästuffingilla ja tökätty uuniin. Alla Gary uunikäsittelyn jälkeen.
Koko reissumme Hastingsiin alkoi pahaenteisesti. Olin Leen kämpillä Camdenissä juuri sovittuun aikaan lauantaina. Miestä ei näkynyt missään. Hermostuneen puhelintiedustelun päätteeksi tavoitin Leen ja Marion vielä ryyppyreissulta! Pojat palasivat kotiin n. tunnissa. Olin tietysti varsin vihainen ja päätin käydä ulkona tuulettumassa ja antaa sankarille aikaa laittautua lähtökunton. Kuulemma aiheutin tällä liikkeellä tappelun kavereitten välille ja kun palasin Leellä oli musta silmä ja Mariolla kulma auki. Ikuistin mustaa silmää innolla uudella kamerallani. Kas tässä musta silmä, uusi hippihuivi(mun lahja Leelle) ja Hastingin ranta.

Mun jalat rantakivillä. Joulu ei ollut valkea. Tuulinen kyllä.Boxing dayn(toinen joulupäivä) kaamea löytö korttelin päästä eli kuollut kissa.

Vääränlainen joulu oli kerrassaan passeli. Perhe oli leppoisaa porukkaa, jopa Tora, Leen siskon Kayen vauva. Se ei huutanut eikä kirkunut vauvoille ominaiseen tapaan. Ruokaa oli paljon. Juomaa loputtomasti. Telkkarista tuli jouluhittejä jatkuvana virtana. Joululaulut ovat huomattavasti hirveämpiä videoilla varustettuina. Täällä ei sentään kärsitty joulupukin kuumasta linjasta. Joulumme venyi vielä päivällä suunnitellusta sillä yllätykseksemme Hastingsistä ei ollut junaliikennettä eilen ollenkaan. Visitoimmekin sitten illalla Nealin vanhempien kämpillä katsomassa leffan "The Last Indian" ja pelaamassa erän pokeria. Jännä turnaus huipentui mun, Leen ja jonkun pitkätukka pojan kolmin taistoon. Pitkätukka voitti, mutta olin onnellinen toisesta sijastani. Mikään ei ole hykerryttävämpää kuin selättää poikaystävä pokerissa....Hihihiiiii

2 Comments:

At 1:01 AM, Blogger Satu said...

Sun joulu oli näemmä jotain aivan muuta kuin mitä olisin kuvitellut skenaariosta. Huojentavaa, mutta vaikuttaa silti hämmentävältä. Onneksi olkoon digikamerasta.

Mun RSS-feedeissä on jotain vikaa, enkä saa sun blogipäivityksiä. Prkle.

 
At 4:59 PM, Anonymous Anonymous said...

muah! mulla on myös kokemusta poikaystävän selättämisestä pokerissa :D mä en oo aiemmin tajunnu et tääl voi jättää kommentteja anonyyminä, kah ku mä en muista blogieni salasanoja ni en voi kirjottaa mitään... mul on hirrmu ikävä! tuu pian!

 

Post a Comment

<< Home