vihainen feministi innoissaan lumesta
Täällä oli valkea aamu!!! En tiennyt, että lumi on edes mahdollista Lontoossa! En voinut uskoa silmiäni kun näin lumisia oksia verhojen takaa. Herätin koko talon, hypin ja pompin. Juoksin lähikauppaan pyjamassa ostamaan patterit kameraan. Mulla ei ollut hajuakaan kellonajasta ja järkytyin kun kaupan setä oli vasta avaamassa putiikkia. Tallensin sitten ihmettä kadulla ja takapihallamme. Iltapäivään mennessä lumi oli jo kadonnut, mutta mielialani leijui pilvissä vielä pitkään.
Enenevässä määrin ärsyynnyn tyttö ja poika jaoittelusta. Töissä kuulen päivittäin äitien kommentteja tyyliin. "oh Georgie, that´s too girlie for you!" tai "Do you have anything more boyish?". Tasa-arvosta puhutaan ja toisaalta tuudittaudutaan siihen, että länsimaisessa kulttuurissa olemme sivistyneitä ja asiat on suht mallillaan. Tytöillä ja pojilla on yhtäläinen oikeus koulutukseen. JEEE. Silti tuntuu kuin olisimme tyystin unohtaneet tärkeimmän ja perustavimman tasa-arvon saran. Kasvatuksen! Kuka edes kiinnittää huomiota siihen, että nykyään, 2000-luvulla lelut ovat enemmän sukupuolijaoiteltuja kuin koskaan historiassa! Syydämme tytöille pinkkiäkin pinkimpää hörhelöä, isohuulisia nukkeja joiden ainoa funktio on olla seksikäitä ja trendikkäitä. Meidän tasa-arvoisten ja menestyvien nuorten aikuisten lapsista on kasvamassa ääritypsyjä ja äärimachoja!!!!!!!! Eikö ole jotain lastensuojelulakia joka laittaisi lelu-, tv-, ja lastenvaatemarkkinat kuriin!
Feministin vihollinen Barbie oli ennen jopa lentoemäntä. Nykyään Barbiella ei ole ainuttakaan ammattia. Barbie vain shoppailee ja mutristaa huuliaan. Shoppailee ja mutristaa huuliaan!
Esimerkiksi nämä ihqut teinibarbit siis tykkää kans mennä salille ja rannalle ja tietty shoppailla! TeenTrendGirls
4 Comments:
Eikö se olisi juuri sukupuolijaottelua jos Barbiella olisi ammatti? Meinaa lentoemo-Barbiesta on salettiin älähdetty sen tekevän lentoemännän ammatista 'naisten' ammatin. Jotenkin vaikea kuvitella, että Barbie nähtäisiin sukupuolirajoja rikkovana palomiehenä tai lentäjänä joten ehkä siksi sillä ei ole enää ammatteja lainkaan. Tycker jag.
Niin niin siis eihän Barbie koskaan mikään tasa-arvon lähettiläs ole ollut! Kuitenkin tuntuu silkalta alamäeltä siirtyä tekemästä perinteisiä naisten töitä pelkkään nättinä möllöttämiseen. Ojasta allikkoon niin sanotusti!
Oli hauska lukea kuinka riemastuit lumesta! :-D Tänne Helsinkiinkin on nyt tullut luminen pakkastalvi. Vaikka en olekaan talvi-ihminen, niin onhan lumi kaunista. Parasta on lumen mukanaan tuoma valoisuus.
Rakas femmariystäväni, se on todellakin hälyttävää kuinka lelut ovat nykyään niin jakautuneet tyttöjen ja poikien leluihin. Kai syynä on kaupallisuus, koska näin saadaan myyty enemmän leluja, koska siskot ja veljet eivät VOI leikkiä samoilla leluilla.
Toisaalta katsoin viime viikolla mielenkiintoisen 4D-dokumentin (krhöm), joka kertoi hermafrodiiteista ja transseksuaaleista. Sen mukaan sukupuoliroolit eivät ole kasvatuksen tulosta niin kuin feministit ovat 70-luvulta asti sanoneet, vaan aivojen (joidenkin kemikaalien) tulosta. Esimerkiksi transseksuaaleilla on eri sukupuolen aivot kuin vartalo, ja siksi he tuntevat vahvasti syntyneensä väärään ruumiiseen. Dokumentin mukaan pojat ovat luonnostaan aggressiivisempia kuin tytöt ja haluvat siksi esim. riehua ja leikkiä sotaleikkejä. Toisaalta mietin, että onhan maailma ollut aina pullollaan poikatyttöjä... Ehkä suurin ero on tosiaankin yksilöiden eikä sukupuolien välilä.
Ipe!
Mä lukitsin mun blogin kaikelta kansalta, mutta kutsun parhaat tyypit lukemaan sitä. Eli, mikä mahtaa olla sun sähköpostiosoite?
Post a Comment
<< Home