Kylliä kerrakseen
Silloin kun minun piti olla taiteellisesti aikaansaapa, ostin halpakaupasta Kylie Minoque-tauluja alle punnalla kipale. Ostin myös halpaa pornokrääsää noin projektimielessä. Koulupäivä oli pyhitetty materiaalin keräämiseen, ympäristön havainnoimmiseen jne. Havainnoin kovasti halpahallissa ja piirtelin Mac Donaldsissa.
Eilisen projektina oli Victoria&Albertin Kylli-näyttely. Matka museoon oli mutkikas ja kostutimme kurkkujamme parissa pubissa matkan varrella. Paikan päällä emme huomanneet koko näyttelyä. Hanna innostui rautaporteista, vanhoista lukoista ja arkuista. Molemmat vannoimme taidokkaan käsityön nimiin puukaiverrusten äärellä. Hirvensarvista kyhätty mahtipontinen tuoli oli kuitenkin hienointa.
Sattumalta museossa töissä oleva Tanya bongasi meikäläiset ja valaisi, että Kylliin ei ole enää tälle päivälle lippuja jäljellä. Meinasi siis käydä kuin Tate modernin liukumäkien kanssa. Tanya kuitenkin salakuljetti meikäläiset näyttelyyn. Voimme vain todeta, että Kylli on järkyttävän pieni.
Viime yö oli niin hekumallinen, että se kostautui töissä. Ilokseni Chris(omistaja) sekosi lopullisesti ja minä revin hiuksia päästäni. Ilona lähti viikonlopun heilastelureissulta, mikä tuntui varsin kummalta, kun tuskin ehdin nähdä tyttöä. Ai niin ja mulla ei enää ole kenenkään puhelinnumeroita. Ne päättivät postua luuristani.
2 Comments:
Teillä päin maailmaa on kyllä mahtavat taidenäyttelymarkkinat. Mun täytyy seuraavalla visiitilläni tutustua niihin syvemmin...
P.S. Kylli ei ole "järkyttävän pieni", vaan suloisen pieni!
Nim. Pieni on kaunista ;-)
Holla Ipe!
Tosiaan London calling! Mä oon niin tulossa ja niin innoissani. Hiio-hei 10.3 on se päivä. Aion hankkia Mondon matkaoppaan ja saada kulttuuriähkyn. Mä oon niin innoissani!
Post a Comment
<< Home