marsusijaishoitaja

Saturday, July 08, 2006

lokkien puolesta

Ensimmäinen kunnon kesäfiilis. Saimme Eerikin ajamaan meidät Nuuksioon Ruuhijärvelle, missä vallitsi täydellinen feng sui! Ei ole ihan sama minkä järven rannalla ja missä kohdin loikoilee. Lähes pakahduimme olotilaan. Luimme Nemi-sarjakuvia ja uimme ja nautimme. Siellä oli myös jokunen lokki ei edes kovin montaa. Eerik sanoi pari negatiivista kommenttia niistä, niinkuin yleensä kaikki ihmiset. Lokeista kuuluu valittaa. En jaksa enää kuunnella urputusta. Lokit on kivoja! Olen aina pitänyt niistä. Ne kirkuu kyllä, mutta juuri siitä äänestä pidän. Ja paskoo. So what, niinhän me kaikki paskotaan. Lokit on kotoisia ja turvallisuutta herättäviä. Ne on ylväitä, muttei liian. Koin äärimmäisiä onnellisuuden tunteita pari vuotta sitten saapuessani Helsinkiin Savonlinnasta yöbussilla. Kampissa oli juuri silloin paljon lokkeja. Kliseisesti meri kuuluu elementteihin joita ilman minun on vaikea olla ja lokit kuuluvat mereen. Intian valtameressä uidessani tajusin jonkun asian puuttuvan. Ainakaan Goan rannoilla ei ollut lokkeja! Meri oli iso, mutta pieni ja lähes suolaton Itämeremme on minulle enemmän meri. Meillä on lokkeja.

1 Comments:

At 1:12 PM, Anonymous Anonymous said...

Aika syvällistä pohdintaa. Mä en tykkää linnuista, paitsi flamingoista, strutseista ja kanoista. Niissä on tyyliä.

 

Post a Comment

<< Home