marsusijaishoitaja

Wednesday, June 21, 2006

jätte stort flundra

Tukholmaan ja takas. Perussetti keinuvaa humalaa niin merillä kuin maissakin. Paitsi tietysti jos risteilyseurueena on perhe ja tässä tapauksessa vielä Kalliomäkien ihana perheyksikkö, joka tuskin sietää toisiaan kerran vuodessa jouluna. Yllättävän hyvinhän tuosta selvittiin kun pysyttiin omissa leireissämme Kiira&minä ja toisaalla äiti&iskä. Äiti söi ittensä heti alkajaisiksi ähkyyn buffetissa ja taisi juodakin liikaa viinihanasta. Hän sammui sitten hihitellen alapedille. Kiira ja minä keinuttiin jopa laivan discossa italiaanojen ympäröiminä.
Kiitos Tellen vinkin keskityimme Tukholmassa vain Södermalmin viehättävään kaupunginosaan. Trendikkäitä pikku putiikkeja ja kaffeloita riittämiin. Paikallisessa kauppahallissa oli kalatiskissä 52 kiloinen kampela! Käsittämättömän iso. Ostimme kengät, kirpparilta vaatteita ja kasan siirtokuvakirjaimia. Eikös Tukholmassa olon pointtina ole shoppailu? Ehdottomasti mainitsemisen arvoinen saavutus suomalaiselle risteilyturistille oli kun sliipattu ruotsipoika lähestyi meitä tiedustellakseen missä hiuksemme ovat laitetut. Olisi halunnut löytää hyvän kampaajan. Kiitos kuuluu maailman parhaalle kampaajalle Hannulle!
Laivalla osallistuimme aktiivisesti risteilyohjelmaan eli kaikkiin ilmaisiin alkoholimaistiaisiin. Menomatkalla vodkaa ja tullessa ensin viinejä ja myöhemmin Bayleys uutusmakuja.

1 Comments:

At 4:01 PM, Anonymous Anonymous said...

Kuulostaa ihan hyvältä toiminnalta. Ehdottomasti annan pisteen sille, kuinka olette tukkatyyleillänne luoneet ihastusta. Jos Tukholmassa saa kehun tyylistään, on sen teho kaksinkertainen Helsinki-kehuun verrattuna.

Terveisin tyttö, jolla on Ritva ja Jenny täällä työympäristössä aivan valloillaan eikä myynti ole silti ollut huimaava. No höh.

 

Post a Comment

<< Home