bruce ja göran
Valoisaa saunaa muistuttava yksiömme on kaamea paikka viettää krapulaa. Nihkeästä ilmastosta on toisaalta hankala poistuakaan. Se vie mehut totaalisesti. Neljän jälkeen onnistuimme lopulta poistumisyrityksissä. Mannerheimilla vahinkokoimme sambakarnevaalit. Kutkuttava tarve pukeutua pitkiin pyrstösulkiin ja paljetteihin valtasi mielemme. Vielä jonain vuonna Riossa nähdään kalliomakien sulkatanssia. Täytyy vaatia tämänkin vuoden kesäleirille sambaharjoittelua.
Tuomiokirkon portaat eivät olleet tarpeeksi ergonominen leposija. Kaisaniemen puiston aurinkoinen nurmikko sen sijaan kyllä. Kahden sarjakuvalehden ja yhden jaetun olutmakkaran ajan haimme päivetystä kuulaille hipiöillemme. Vahinkokoimme myöskin jalkapallon mm-kisoja. Sportissa on oikeasti hyvää sapuskaa ja erityisesti dagen efter- soveltuvaa sellaista. Pekoni-pihvileipä...mmmm. Kannatimme tietysti Ghanaa, joka pelasi Tsekkiä vastaan.
Susin synttäreillä piti olla tasan kasilta Itiksen metroasemalla. Sieltä kantakaupunkilaiset johdatettiin kädestä pitäen itisläisiin kotibileisiin. Susin isin booli maistui ja makkaraa grillattiin takapihalla. Joku omisti kaksi vinttikoiraa. En ole koskaan aiemmin ollut näin lähikontaktissa kummallisen luisevan koiran kanssa.
Nirppa kantakaupunkijengi Ipe, Kiira ja Telle juoksivat vikaan metroon pois idästä. Extempore yritimme kasinolle, mutta poke vilkaisi jalkojamme ja sanoi jotain varvassandaaleista. Mahtavaa, mua ei ole koskaan aiemmin käännytetty ovelta pukeutumiseni takia! Istahdimme naapuriterassille, mistä Kiira löysi asuunsa sointuvat pompomit(mintun vihreät vappuhuiskat). Nämä innoittivat tissikeskusteluun kiiran tunkiessa huiskat kaula-aukkoonsa. Olimme jo siirtyneet Amarillon kautta Public Corneriin odottamaan loppu synntäriseuruetta. Ilonakin oli tarttunut matkalta mukaan. Tissikeskusteluun siis. Tellen ja Kiiran mielestä jokaisen naisen tisseillä on luonteensa ja nimet! En tiennyt. Mut passitettiin vessaan tutkimaan rintavarustustani, jotta ymmärtäisin niiden luonteenpiirteet. Tarkistin huolestuneena Ilonalta pitääkö tyttöjen väite paikkaansa. Onneksi Ilona oli kanssani samoilla linjoin. Illan päätteeksi Telle kuitenkin päättäväisesti nimesi tissini. Oikea on Bruce Lee ja vasen Göran Persson.
1 Comments:
Oikein!
Ostin sulle kasetin kirppikseltä.
Post a Comment
<< Home