marsusijaishoitaja

Saturday, June 03, 2006

persikkalammas mustien keskellä

Mulla oli eilen dilemma, kun piti laittautuman perjantai-illan rientoihin. Alkuillasta suunnitteilla oli trendikästä ravintolasyömistä Punavuoressa Ilonan kanssa ja myöhemmin olin harkinnut goottiklubille menoa. En edusta tiukasti itse mitään alakulttuuria, mutta pidän goottiriennoista, koska niihin voi tälläytyä överisti. En koskaan aikuistunut naamiasvaiheesta...Mutta siis trendisyöminen trendikkään ystävättären seurassa korsetissa, sulkia päässä ja hotpäntseissä ei olisi ollut kohteliasta.
Ilona pikaratkaisi pohdintani tumpsahtamalla meille etuajassa. Tökkäsin Iltsulle drinkin kouraan ja huitaisin nopeasti punavuoriuskottavan asun niskaan.
Testasimme Slussen ravintolan. Suosittelen. Kohtuu hintaista reilua sapuskaa funkis-miljöössä! Ja hämmentävä tarjoilija. Ei oltu varmoja oliko töykeä vai ystävällinen. Vinkkasi kuitenkin silmää poistuessamme. Istuimme vielä yksien verran We Got Beeffissä, missä näin alkuillasta jopa kuuli toisen puheen. Positiivista. Koomaannuimme kuitenkin kumpainenkin ja olin vakavissani menossa jo kotiin ja pehkuihin, mutta kotimatkalla jo piristyin sillä seurauksella, että laittauduin uudestaan goottiuskottavaksi...Hetkonen, tässä kohtia en ole enää varma uskottavuustasosta. Pukeuduin nimittäin mummilasta vuosia sitten löytämäämme persikkaisen röyhelöön alus- tai yöasuun. Hotpäntsit ja paituli, alle verkkosukkikset, jalkoihin piikkarit ja reilusti lisää silmämeikkiä!
Klubi oli ravintolalaiva Wäiskissä, mikä osoittautui haasteelliseksi tanssialustaksi niillä piikkareilla. En kaatunut, mutta jalat tärisi toden teolla. Aluksi olin Petshopboys tyyppisestä musasta täpinöissäni. Illan pää-dj ja ilmeinen yleisön suosikki ei kuitenkaan lämmittänyt tanssimieltäni. Liian synkistelyä persikkaröyhelönaiselle. Lähdin vikalla 3t:llä kotio. Sulauduin persikkaisena huomattavasti paremmin goottien keskelle kuin perjantai-illan vikaan ratikkaan. Melkein itsemurha. Onneksi suurin osa känniääliöistä jäi steissillä veke.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home