mustalaisverta suonissa
Telle käski päivittää blogia. Minä olen nykyään liikaa humalassa. Hannan kanssa ollaan jopa laulettu Bonnie Tyleria korva kiinni jukeboxissa. Tämä tapahtui lähi pubissa. Eilen oli kuitenkin huippua. Löysin sisäisen mustalaiseni ja tanssin kuin hullu koko illan Gypsy Hotel-kubilla. Jalkani tekivät kuolemaa uusissa korkkareissa, mutta se ei menoa haitannut.Koulussa on myös kivaa. Kuvassa yksi neljästä ongelmanukestani. Ja sitten täällä on kesä. On aikamoinen etuoikeus asua paikassa, missä on puutarha. Nyt laitan bikinit päälle ekaa kertaa tänä vuonna ja menen möllöttämään ulos.
aika ennen päästäistä
Sesonkiuutisena tiedoksi, että päästäismunien maalaukseen kannattaa yhäkin käyttää vsivärejä. Akryyliväri ei toimi munassa. Spreetushit on myös ok. Munajöijön poistamiseen puhallustaktiikalla en ole keksinyt vielä parannusta. Päätä särkee ja silmissä surisee. Voiko silmissä surista?Menneenä perjantaina menimme Kings Crossin rautatieasemalle ja katosimme arpapelillä valitulla junalla pohjoiseen. Kaikki rahat meni. Tai paremminkin olen miinuksella Leelle. Oikea vanha York oli hieno paikka kadota kenellekään kertomatta. Elämäni ensimmäinen Bed and Breakfast- kokemus oli kutkuttava. Kuvamateriaali lomalta painottuu ensimmäisen illan pahoinvoivan Ipen kuvaamiseen. Siellä oli siis paljon satoja vuosia vanhoja pubeja ja muistaakseni myös hyvin mauton kasaridisko.Kuvassa traditionaalinen majoitus.